lauantai 6. lokakuuta 2012

Roosa nauha-kampanja

Kauneushuone Hymy on mukana Roosa nauha -kampanjassa:
Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla tuetaan suomalaista rintasyöpätutkimusta. Siinä kerättyjä varoja ohjataan myös potilaille ja omaisille tarjottavaan neuvontaan. Kampanjan tunnus on roosa silkkinauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman.
Kampanja sai alkunsa 1990-luvun alun Yhdysvalloissa. Tuolloin AIDSin vastaisesta kampanjasta innostuneet Evelyn H. Lauder ja Alexandra Penney halusivat kiinnittää huomiota rintasyövän yleistymiseen ja kerätä varoja rintasyövän tutkimukseen. He valitsivat oman kampanjansa symboliksi vaaleanpunaisen silkkirusetin. Pian kampanja levisi muihin maihin, ja nykyisin sitä järjestetään yli 40 maassa. Virallinen kampanja- ja keräyskuu kautta maailman on lokakuu, jolloin kampanja kerää varoja rintasyöpätutkimukseen monin eri tavoin ja tapahtumin.
Suomessa Roosa nauha -kampanja järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2003. Tällöin kumppaneina olivat Lindex, Me Naiset ja Scandinavian Hunks. Yhteistyökumppaneiden määrä, kampanjan tunnettuus ja tuotto ovat kasvaneet vuosi vuodelta. 
Vuonna 2012 vietetään Suomessa Roosa nauha -kampanjan juhlavuotta, kampanja järjestetään nyt jo kymmenettä kertaa.
Salonki Silkki & Sokeri (Kauneushuone Hymyn seuraaja) on avannut Syöpäsäätiön virtuaalisen keräyslippaan. Sinne voit käydä lahjoittamassa, itsellesi sopivan summan, turvallisesti verkkopankin kautta. Lahjoitetut rahat ohjautuvat suoraan Syöpäsäätiön tilille tukemaan Roosa nauha-kampanjaa.
Tärkeän asian puolesta <3

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

LOMAA...









Kauneushuone Hymy "lomailee", ovet suljettuna seuraavasti:
       to 19.7 - su 22.7
       ke 25.7 - su 29.7
       ma 30.7 - ma 6.8
 

Muina aikoina palvelemme sopimuksen mukaan, myös iltaisin. Heinäkuun ajat melkolailla täynnä, kannattaa kuitenkin kysellä peruutusaikoja ;)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kevään ja kesän juhlijoille!

Viimeinen silaus juhlapukeutumiseesi on Ines de Castilho IHOKORUT!

Nyt tutustumishintaan -20% (norm.hinnat alkaen 14,90€)

Ranskalaiset ihokorut ovat ihana lisä pukeutumiseen naiselle, joka haluaa erottua massasta. Koruissa on käytetty Swarovskin kristalleja, ne ovat allergiatestattuja ja vedenpitäviä. Se on täydellinen koru kaikille naisille - korua käytetään noin neljä päivää. Ihokoruissa on tunnelmaa tatuoinnista ilman tatuointiin sitoutumista tai sen varj
opuolia.

Ines de Castilho on aiemmin työskennellyt Pariisissa mm. Diorilla ja nyt hän suunnittelee näitä ihokoruja ja haluaa näin kannustaa naisia naisellisuuteen ja elämästä nauttimiseen. Ines de Castilhon ihokorut ovat 100% ranskalaisia, ne siis myös valmistetaan Ranskassa

Ihokoruja saatavana mustana, valkoisena, hopean ja kullan värisenä. Ja bling blingiä tietenkin!

Tule valitsemaan omasi!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Magneetit

Sivusto saanut uuden tulokkaan, MAGNEETIT-sivun. Sinne päivitetty muutama uusi kuva Kesä 2012 kuvaston uutuuksista. Käy tutustumassa! Tarkemmin pääset koruihin perehtymään www.hymy.energetix-wellness.fi Siellä voit tehdä myös tilauksen.


Olethan käynyt katsomassa Kauneushuone Hymyn sivuja myös Facebook:ssa? Jos et, niin tässä osoite www.facebook.com/kauneushuonehymy

torstai 1. maaliskuuta 2012

Hyvinvointi & Kauneus -tapahtuma!



Ravintola Kisällissä, Kainuun ammattiopistolla la 17.3 klo 10-15.

Paikalla hyvinvointi- ja kauneusyrityksiä, -tuotteita sekä luentoja mielenkiintoisista aiheista jotka liittyvät kehon ja mielen hyvinvointiin!

Tervetuloa!

Jos haluat postituslistallemme, laita viestiä em. osoitteeseen!


Liukkaita ja aurinkoisia hiihtokelejä toivotellen!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

UUSIA TUOTTEITA

Mariacos Lips Lifting-hoito kosteuttaa ja täyteläistää huulet hyaluronigeelin ja sinivalon avulla.

Nyt tuotesarjaan tullut huulien juonteita täyttävä ja kosteuttava The Lip Lift Gloss- huulikiilto, 4 herkullisessa keväisessä värissä! Hae oma lempisävysi tutustumishintaan 25€ (ovh 32€)!

Talvihuulien hoitoon 4 vaiheen huulihoito - Lip Spa; hoitaa rohtuneet halkeilevat huulet, silottaa huulien ääriviivoja, lisää kosteutta ja ehkäisee kuivumista. Tuote myös uudistaa amonihappoja ja kollageenia sekä vähentää ryppyjä! Voidaan käyttää ennen nukkumaanmenoa, ennen meikkiä, milloin vain! Lip Spa sisältää E-vitamiinia, retinolia, kamomillaa, lanoliinia, patentoitua MaxiLip-yhdistettä sekä carnubaa. Kätevässä rasiassa, joka kulkee helposti mukana. Helmikuun tarjoushinta 30€ (ovh 40€)


Hollywoodissa on julkkisten suuressa suosiossa Naked Glow ”Eau de Lift” -ihon puhdistukseen. Se puhdistaa hellävaraisesti meikin, kuorii ihoa kevyesti ja tasapainottaa ihon pH:ta. Raikastaa ja elvyttää ihoa. 3 tuotetta siis samassa pullossa; mieto kuorinta, puhdistus ja kasvovesi! Sopii kaikille ihotyypeille ja on kätevässä suihkepullossa. Helmikuun tarjoushinta 25€ (ovh 32€).


HELMIKUUN TARJOUS! 


Nyt Sinulla on mahdollisuus tutustua cryo-pigmentaatioon erikoishinnalla, tarjous voimassa koko helmikuun; 


Huulet 300€ (ovh 390€), sis. yhden Mariacos Lips Lifting hoidon sekä Booster Gloss-kotihoitotuotteen (arvo 60€)
Kulmat 300€ (ovh 390€)
silmänrajaukset-ylä 220€ (ovh 290€)
silmänrajaukset-ala 120€ (ovh 190€)
silmänrajaukset ylä ja ala 300€ (ovh 390€)

Kaikki hinnat sisältävät kaksi käyntikertaa, varsinaisen pigmentoinnin sekä vahvistuskerran.

Ajanvaraukset ja lisätiedot 045-6757 678 tai info@kauneushuonehymy.fi